Seinien lisäeristys

Porvoon Voolahteen Antti Väätäisen omakotitaloon tehtiin seinien lisäeristys, kun hän huomasi, että seinistä löytyy eristämätöntä pinta-alaa. Antti oli tehnyt seinään ovelle uuden reiän ja huomannut, että eristettä ei ollut. Hän oli ensin ajatellut eristävänsä seinät itse, mutta oli empinyt työn määrää ja alkanut selvittää seinien lisäeristyksen mahdollisuutta ammattilaisen toimesta. 

Ekovillan tekemän kartoituksen jälkeen, sovittiin asennuksen ajankohta ja työnjohtaja kävi etukäteen varmistamassa, että kaikki pystytään hoitamaan sovitulla tavalla. Todettiin esimerkiksi, että telineiden turvallinen asennus onnistuu. 

- Hyvä, että ehdin aamukahvit tarjota asentajille, kun he klo 8 aikaan aamulla aloittivat. Iltapäivällä viiden-kuuden aikaan he keräsivät kamppeitaan ja olivat valmiita. Lisäeristyksessä meni siis vain yksi päivä. Työporukka oli ripeä ja kaikki meni tosi hienosti, Antti tuumaa tyytyväisenä. 

Seinät eivät enää päästä lämpöä karkuun

Kodin seinät ovat nyt täysin eristetyt ja myös yläpohjaan lisättiin puhallusvillaa. Täysin eristetyt seinät ovat tuoneet jo muutosta energiankulutukseen.

- Lisäeristys on selkeästi auttanut vedon tunteeseen. Energiankulutuksessa on myös tapahtunut muutosta, sillä ilmalämpöpumpulla lämmittäessä ylä- ja alakertaa, lämpö pysyy hyvin pienelläkin energialla, Antti kertoo. 

Tehdystä työstä ja tavaran menekistä asiakas saa itselleen dokumentin, jonka Antti totesi Ekovillalla olleen riittävän kattava. 

Seuraava
Seuraava

Hirsitalon remontti perinteitä kunnioittaen